Uusimmat
Julkaistu 02.02.2026
Itäisen Suomen ohjelma täyttää vuoden – esitetyt toimenpiteet tärkeämpiä kuin koskaan
Itäisen Suomen ohjelma valmistui maan hallituksen antaman toimeksiannon mukaisesti alkuvuodesta 2025 ja luovutettiin pääministeri Petteri Orpolle 6.2.2025.
Itäisen Suomen maakunnat totesivat yhteiskokouksessaan 2.2.2026, että valtion on kannettava oma vastuunsa itäisen Suomen kehittämisessä.
– Kiitämme maan hallitusta siitä, että itäiselle Suomelle nimitettiin erityisedustajaksi kauppaneuvos Harri Broman, joka on esimerkillisen sitoutuneesti edistänyt alueen asiaa. Bromanin toimeksiantona on muun muassa ollut laatia esitys erityistalousaluekonseptista. Bromanin esitys erityistalousalueesta on viimeistään hallituksen kevään kehysriihessä vietävä toimeenpanoon ja resursoitava, maakunnat totesivat yhteisesti.
Itäisen Suomen maakunnat peräänkuuluttavat myös suuralueelle jo nykyisen hallituksen hallitusohjelman tavoitteiden ripeää toimeenpanoa. Esimerkiksi Karjalan radan kehittämisen sekä Savon radan nopeuttamisen ja välityskyvyn parantamisen suunnittelun eteneminen ja toteutuksen käynnistäminen heti tarvittavien suunnitelmien valmistuttua tulee varmistaa.
– Energiainfrastruktuuri uhkaa myös osaltaan jäädä tarvittavasta kehityksestä jälkeen. Maan hallitus on erinomaisesti linjannut kautensa aikana useaan otteeseen sähkön siirtoyhteyksien parantamisesta energiantuotanto- sekä energiaintensiivisten investointien toteuttamiseksi. Valitettavasti Fingridin loppuvuodesta 2025 päivittämä kantaverkon kehittämissuunnitelma vie tarpeisiin vastaamista vain kauemmas tulevaisuuteen. Hallituksen on viivyttelemättä tehtävä tarvittavat toimenpiteet itäisen Suomen sähkönsiirtoyhteyksien kohentamiseksi, maakunnat vaativat yhteiskokouksessaan.
OECD on laatinut vuonna 2025 tiekartan Suomen itäisen raja-alueen resilienssin, kilpailukyvyn ja turvallisuuden vahvistamiseksi.
– OECD:n raportti lähtee siitä, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan taloudelliset ja geopoliittiset seuraukset ovat johtaneet
jopa tiettyjen toimialojen romahtamiseen itäisissä rajamaakunnissa.
Raportin suositukset muun muassa turvallisuustoimien integroimisesta aluekehitykseen, kohdennetusta rahoituksesta, investoinneista
digitaaliseen infrastruktuuriin sekä erityistalousaluepiloteista on vietävä nopeasti käytäntöön.
– Itäisen Suomen elinvoimaisuus on koko EU:n turvallisuuskysymys, siksi nyt on tekojen aika. Tällä hallituskaudella ehtii vielä tehdä tarpeellisia
poliittisia linjauksia, esimerkiksi vuoden 2026 kehys- ja budjettiriihissä, itäisen Suomen maakunnat toteavat.
Lisätietoja:
Heini Utunen, maakuntajohtaja, Etelä-Savo
P. 040 503 0515
ITÄISEN SUOMEN MAAKUNNAT
Riikka Pirkkalainen, maakuntajohtaja, Kainuu
Itäisen Suomen puheenjohtajamaakunta 2026
Satu Sikanen, maakuntajohtaja, Etelä-Karjala
Heini Utunen, maakuntajohtaja, Etelä-Savo
Jaakko Mikkola, maakuntajohtaja, Kymenlaakso
Markus Hirvonen, maakuntajohtaja, Pohjois-Karjala
Tytti Määttä, maakuntajohtaja, Pohjois-Savo