Suoraan sisältöön

Julkaistu 02.11.2022

Maakunnan parhaat 2022 on valittu

Vuoden 2022 Etelä-Savon maakunnan parhaat -palkinnon saajat on valittu. Palkinnon saivat Wanha Osula, Sodan ja rauhan keskus Muisti sekä Veisto Oy.  Vuoden D.O. Saimaa -yrityksenä palkittiin Saimaa Gastronomy -verkosto.

Etelä-Savon maakuntaliitto palkitsee yhteishengen, identiteetin ja imagon rakentajia, jotka tuovat maakuntaa esille myönteisessä valossa.

Tänä vuonna painotettiin yhteistyökykyä ja yhdessä tekemistä. Palkinnon saajat valittiin nyt 12. kerran. Toisen kerran palkittiin vuoden D.O. Saimaa-yritys.

Yleisö sai jättää ehdotuksiaan palkinnon saajaksi maakuntaliiton verkkosivulla 21.9.-7.10.2022. Ehdotuksia tuli useita kymmeniä raadin arvioitavaksi.

Palkintoraadin perustelut Etelä-Savon parhaat 2022 -valinnoille:

Vuoden D.O. Saimaa -yritys:
Saimaa Gastronomy -verkosto

Alueellinen ruokamatkailutoimijoiden verkosto on onnistunut erinomaisesti yhteistyön rakentamisessa. Mukana olevat yritykset, Hotelli Punkaharju, Sahanlahti Resort, Tertin kartano ja TeaHouse of Wehmais, ovat esimerkillisesti hyödyntäneet omia vahvuuksiaan verkoston luomisessa.
Yhteistyön tuloksena on syntynyt uudenlaista tuotteistusta ja muun muassa teemaviikonloppuja ja menukokonaisuuksia sesonkien mukaan. Saimaa Gastronomy -verkosto on esimerkki hedelmällisestä yhteistyöstä, joka näkyy ulospäin ja houkuttelee maakuntaan kävijöitä myös muualta.

Etelä-Savon parhaat vuonna 2022:

Wanha Osula

Erikoistavaraliike ja palvelupiste Wanha Osula Haukivuorella tuo ihmisiä yhteen paikallisesti ja kauempaakin.
Wanha Osula luo ja vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tarjoaa samalla monipuolisia palveluja haukivuorelaisille. Osulalla on omaperäinen konsepti ja kokemusta myös omistajavaihdoksen toteutuksesta. Jatkuvuus on toiminnassa läsnä.

Wanhan Osulan toiminnassa yhdistyvät monen alan näkyvyys ja palvelut kulttuurista liiketoimintaan. Kira ja Sanna Saloviin yrittäjinä ovat panostaneet toimintaan ja toiminta henkilöityy heihin. Yrittäjät ovat tehneet merkityksellistä työtä kylän elinvoiman eteen: Haukivuoren valot pidetään palamassa!

Sodan ja rauhan keskus Muisti

Muisti on valtakunnallisesti ainutlaatuinen tiedekeskus, joka on tuonut Mikkelille ja Etelä-Savolle tunnettuutta myös kansainvälisesti. Muisti yhdistää uutta ja vanhaa, Mikkelin Päämajakaupungin perinnettä uuteen teknologiseen osaamiseen. Muisti nostaa ajankohtaista rauhan teemaa esille nykyisessä maailmantilanteessa. Tiedekeskuksena Muisti yhdistää uusimman tieteellisen tutkimuksen, pedagogiikan ja teknologiset menetelmät. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on laajaa ja systemaattista.
Muisti on vetovoimatekijä maakunnalle.

Veisto Oy

Veisto on mäntyharjulainen perheyritys, joka on kasvanut paikallisesta kansainväliseksi uskoen omaan osaamiseensa ja uudistumiseen. Jopa 80 prosenttia yrityksen tuotannosta viedään ulkomaille. Yritys yhdistää vahvan puuosaamisen nykypäivän sahakoneteknologiaan ja on merkittävä työllistäjä. Yrityksellä on maailmalla tunnetut, testatut tuotteet ja se on pärjännyt markkinoiden muutoksessa. Metsä ja puu ovat Etelä-Savon maakunnan kehittämisen strategiset kärjet, joista ponnistavaa liiketoimintaa Veisto toteuttaa erinomaisesti.

Lisätietoa Etelä-Savon parhaat -palkinnosta täältä.
 

Kuvat:

Kuva Saimaa Gastronomy-verkostosta (Kuvassa vasemmalta Arttu Pylkkänen ja Henna Huuhka, Tertin kartano, Jaana ja Janne Kuivalainen, Sahanlahti Resort, Markus Hopia, hotelli Punkaharju)

Kuva: Wanha Osulan yrittäjät Sanna ja Kira Saloviin
Kuva: Sodan ja rauhan keskus Muisti, Olli-Pekka Leskinen ja Pia Puntanen
Kuva: Veisto Oy, Markku Rautio


Lisätietoja:
elinkeinopäällikkö Tuula Kokkonen, puh. 040 678 5415

viestintäpäällikkö Heidi Miettinen, puh. 040 624 0624
Etelä-Savon maakuntaliitto