Suoraan sisältöön

Julkaistu 19.08.2022

Ennakoidaksemme tulevaa, tulee meidän tuntea menneisyytemme

Tämä otsikon mukainen ajatus on piirtynyt keskeisenä mieleeni työstäni Etelä-Savo ennakoi -sivujen tilannekuvan päivittämisestä.

Olen Miro Junnola ja toimin korkeakouluharjoittelijana Etelä-Savon maakuntaliitossa kolmen kuukauden ajan kesäkuusta elokuuhun. Opiskelen Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella yhteiskuntamaantiedettä, ja opintoni ovat gradua vailla valmiit.

Kuten jo mainitsin, olen työskennellyt Etelä-Savon maakuntaliiton kehittämisyksikössä ennakoinnin parissa. Ensisijaisena tehtäväni on ollut päivittää esavoennakoi.fi -sivujen tilannekuva -osion sisällöt ajantasaiseksi. Olen vastannut samalla erilaisiin tietopyyntöihin niin kunnille kuin kollegoilleni. Minun on ollut myös mahdollista päästä osallistumaan ja esiintymään maakunnan ennakoinnista vastaaville toimijoille tarkoitettuihin tapaamisiin.

Olemme saaneet tuotua tilannekuva -osioomme paljon uutta tietoa sekä parantaneet saavutettavuutta. Näin sivut palvelevat entistä paremmin Etelä-Savon, ja miksi ei muidenkin alueiden, toimijoita. Tilannekuva-osiota päivittäessä olen päässyt työskentelemään hyvin laaja-alaisesti eri aluekehittämisen teemojen ja tunnuslukujen parissa. Jo olemassa olevan tiedon päivittämisen lisäksi sain esittää omia ideoitani sisällöistä, joita olisi hyvä lisätä sivuille. Merkittävin yksittäinen kokonaisuus, josta pääsin vastaamaan, oli täysin uusi monipaikkaisuus -osio. Kaikki osa-alueet ovat päivitetty tuoreimmilla mahdollisilla julkisilla tiedoilla, mitkä ovat olleet saatavilla päivitystyötä tehdessä. Saimme parannettua sivumme saavutettavuutta monilla eri osa-alueilla. Esimerkiksi datan lataaminen kaavioista omaan käyttöön on suurimmassa osassa kaavioita käytettävissä sekä lähteistä on suorat linkitykset hyödynnettyyn tilastotietokantaan tai muuhun sisältöön.

Olit kiinnostunut Etelä-Savon tilannetta kuvaavasta tiedosta tai et, suosittelen vahvasti tutustumaan esavoennakoi.fi sivuihin, sillä tietynlaisena aluekehityksen ”tietohubina” pääset sivuiltamme helposti käsiksi erilaisiin tietokantoihin ja julkaisuihin, joita voit hyödyntää omien tarpeidesi mukaan.

Työtehtävieni kautta olen ymmärtänyt konkreettisemmin millaisten rakenteellisten muutosten ja ongelmien kanssa tulemme tulevaisuudessa painimaan, niin alueellisesti kuin kansallisesti. On ollut mielenkiintoista (ja välillä turhauttavaakin) päästä näkemään kuinka paljon dataa päätöksenteon tueksi on olemassa, ja miten siitä saadaan jalostettua jotakin helposti ymmärrettävää. Tiedon/tieteen popularisointi onkin viranomaistoimijoille tärkeää ja viestintään tulisikin panostaa vielä entistäkin enemmän. Olen päässyt viestimään harjoittelun aikana asiantuntijoiden kesken videopalavereiden ja sähköpostien kautta, mutta myös somen välityksellä "kaikelle kansalle". Twitterin 280 merkin raja onkin mainio, vaikkakin melko radikaali, tiedon tiivistämisen harjoittamisen tapa.

Mainitsemisen arvoista harjoittelussani on myös se, että olen suorittanut sen täysin etänä, pois lukien aivan ensimmäiset kolme päivää, hakiessani työvälineet ja tutustuessani kollegoihini sekä talon toimintaan. Viimeisen parin vuoden aikana opintonikin on järjestetty etänä, joten tällainen työskentely ei aiheuttanut minulle ongelmia. Sain kuitenkin lisää arvokasta oppia, kuinka työelämässä "etäily" toimii. Etänä korkeakouluharjoittelun suorittaminen sopi minun tilanteeseeni todella hyvin, sillä asun yhä Joensuussa ja toimiston sijaitessa Mikkelissä ei työpaikalle matkustaminen päivittäin ole käytännössä katsottuna mahdollista, saati järkevää.

Osaavat kollegat tekivät etätyöskentelystäni helppoa eikä etäily ole haitannut työtehtävieni suorittamista lainkaan. Haluankin kiittää esihenkilöitäni tästä etätyömahdollisuudesta ja luottamuksesta. Uskon molempien osapuolien hyötyneen tästä ratkaisusta ja saimme varmasti hyvää kokemusta, jota voimme hyödyntää jatkossa.

Haluan kiittää koko Etelä-Savon maakuntaliiton porukkaa hienosta harjoittelukokemuksesta. Kaikkien kenen kanssa olen pääsyt työskentelemään ovat olleet todella mukavia ja mikä tärkeintä, osaavia. Haluan esittää vielä erityiskiitokset Antti Rajalalle, joka toimi ohjaajanani pitäen pyörät pyörimässä ja auttoi asiassa kuin asiassa. Myös tilastonikkarimme Jaana Kokkonen on auttanut suuresti monissa tilastoihin liittyneissä ihmetyksissä pitkin kesää.

P.S.
Lukija, jos mietit hakevasi harjoittelu- tai työpaikkaa Etelä-Savon maakuntaliitosta, suosittelen tekemään sen NYT.

Kirjoittaja:
Miro Junnola, korkeakouluharjoittelija