Suoraan sisältöön

Julkaistu 17.04.2023

Etelä-Savo sydämellä: maakuntahallituksen jäsen Elisa Hänninen

Etelä-Savon maakuntahallituksen blogikirjoitusten sarjassa hallituksen jäsenet esittäytyvät. Eteläsavolaisuudestaan ja ajatuksistaan maakunnan kehittämiseksi kertoo Elisa Hänninen (kesk.).

1. Millainen eteläsavolainen olet? Missä asut, mitä teet ja mitä arvostat kotiseudussasi?

Olen 60-vuotias paljasjalkainen juvalainen. Kansakoulu/opiskeluaikaiset kaverit kyselevät mitä kuuluu ja missä asut? Vastaan heille, ettei elämä ole minua kauas heittänyt, sillä olen asunut vuodesta 1989 taas lapsuuden kotipaikalla perheeni kanssa. Se on metsätila ja pellot ovat vuokralla.
Perheeseemme kuuluu puoliso ja neljä aikuista lasta sekä kolme lastenlasta. Lapset ovat saaneet käydä ala-asteen kyläkoulussa, joka on edelleen toiminnassa.

Työurani olen tehnyt hoitoalalla, hoitanut ihmisiä aina vauvasta vaariin. Tällä hetkellä työskentelen vanhusten kuntouttavassa päivätoiminnassa. Harrastan luottamustoimien hoitamista, mummoilua, käsitöitä ja ulkoilua. Puolison kanssa yhteisiä harrastuksia ovat asuntoautoilu ja lavatanssit. Myös kaksi lastenlasta on päässyt viitenä kesänä asuntoautoretkelle meidän kanssamme ja perinne jatkuu tulevana kesänä. Kolmas lapsenlapsi sitten aikanaan, kunhan vähän vielä kasvaa.

Kotiseudussani arvostan yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä, sujuvaa arkea, kauniita maisemia ja luonnon rauhaa kaikkina vuodenaikoina. Olen ylpeä juuristani ja muistan aina sanoa, että olen Juvalta ja Etelä-Savosta kotoisin. Olen myös muistuttanut nuorisoa olla unohtamatta omia juuria maailmalla ollessa.

2. Mihin asioihin maakunnassa erityisesti haluaisit vaikuttaa tehtäväsi kautta?

Maakuntahallitus sekä muut luottamustoimet ovat näköala-, verkostoitumis-, aluekehittämisen ja edunvalvonnan hoitamisen paikkoja. Haluan vaikuttaa tehtävissäni koko maakunnan yhteisen suunnan selkeyttämisestä ja elinvoimaisen Etelä-Savon säilymisestä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Maakuntaliitto, uusi hyvinvointialue, kaikki 12 kuntaa, oppilaitokset, yritykset, yhdistykset, järjestöt ja asukkaat ovat avainasemassa tässä työssä. Edunvalvonnassa koko Itä-Suomi on kokonaisuus. Yksin ei saada mitään aikaiseksi.

3. Terveisesi eteläsavolaisille – ja muualle Suomeen?

Olkaamme iloisia ja lupsakkaita eteläsavolaisia. Kertokaa ilosanomaa meidän maakunnan metsistä, rauhallisuudesta, hiljaisuudesta, monista järvistä, maukkaista paikallisista herkuista, hyvin toimivista palveluista, melkein koti-ovelta alkavista lenkkipoluista, mahtavista nähtävyyksistä ja turvallisesta ympäristöstä.  

Meille nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta muualta tulleille ne ovat luksusta.

Tervetuloa piipahtamaan hetken, olemaan kauemmin tai asumaan Etelä-Savoon!

Elisa Hänninen
Maakuntahallituksen jäsen
Etelä-Savon maakuntaliitto