Suoraan sisältöön

Julkaistu 11.02.2022

Hankerahoitus kiinnostaa Etelä-Savossa

Maakuntaliitto järjesti Uudistuva ja Osaava Suomi 2021-2027 EU:n rakennerahastoinfon 8.2.2022. Infotilaisuus kokosi runsaat 100 osallistujaa Teams-yhteyden ääreen. Näin suuresta osallistujamäärästä voi päätellä, että hakijoilla on tulossa kova kisa jaossa olevasta 7,5 miljoonan euron EAKR-rahoituksesta vuonna 2022.

Hakuteemoihin ja älykkään erikoistumisen mukaisiin kriteereihin kannattaa panostaa kunnolla, jos haluaa menestyä rahanjaossa. Ensimmäisiä rahoituspäätöksiä on odotettavissa kesän korvalla.

Kannattaa muistaa, että hakijoiden yhteydenotot rahoittavaan tahoon, olipa se maakuntaliitto tai Ely-keskus, ovat aina tervetulleita. Erityisesti uudet kustannusmallit herättävät kysymyksiä. Niiden tarkoitus on helpottaa hankkeen raportointia. Painopiste siirtyy näin ollen hankesuunnitteluun. Erityisesti henkilöresurssien ja ostopalvelujen osuus ratkaisee kustannusmallin valinnassa.

Ensimmäinen haku kohdistuu TKI-innovaatioihin ja digitalisaation etujen hyödyntämiseen sekä energiatehokkuuden ja kiertotalouden edistämiseen. Alkukesästä avautuu toinen kierros, jolloin rahoitetaan myös alueellista ja paikallista saavutettavuutta edistäviä hankkeita, joilla ei lisätä ilmastokuormitusta. JTF-rahoitusta pääsee hakemaan vasta ensi syksynä.

Vanhan ohjelmakauden 2014-2020 jakamattomia EAKR-varoja palautetaan tänä keväänä maakuntaan vielä n. 6,2 miljoonaa euroa. Maakuntaliitto saa näistä jaettavaksi noin 1,5 miljoonaa euroa. Maakuntaliiton haku on ollut auki jo vuodenvaihteesta lähtien ja hakemuksia on jätetty yli jaettavissa olevan euromäärän. Tässä vaiheessa uusia hakemuksia ei siis kannata enää jättää vanhalle ohjelmakaudelle, koska hakemukset käsitellään siinä järjestyksessä, kun ne ovat saapuneet.

Maakuntaliitossa uskomme, että uuden ohjelmakauden rahoituksella Etelä-Savosta tehdään entistäkin vetovoimaisempi ja kiinnostavampi paikka asukkaille, opiskelijoille, yrityksille, matkailijoille ja vapaa-ajan asukkaille.

Yhteistyötä odottaen!

Merja Olenius
Kehittämisjohtaja
Etelä-Savon maakuntaliitto