Julkaistu 13.08.2026
Mitä Euroopan unioni tarkoittaa minulle?
Millaisia kokemuksia eteläsavolaisella päättäjällä on EU:n paikallispäättäjien verkostosta?
EU Local Councillors (EU LC) on Euroopan alueiden komitean ja Euroopan komission yhteinen verkosto, joka kokoaa yhteen yli
3 000 paikallis- ja aluepoliitikkoa kaikista EU-maista. Verkoston tavoitteena on tuoda Euroopan unioni lähemmäksi kansalaisia ja edistää keskustelua EU:n toimista ruohonjuuritasolla.
Euroopan unioni sai alkunsa hiili- ja teräsyhteistyöstä toisen maailmansodan jälkeen. Kuusi maata yhdisti sotateollisuuden kannalta keskeisten raaka-aineiden tuotannon yhteiseen hallintaan tavoitteena estää uusien sotien syttyminen Euroopassa. Tavoitteena oli taata rauha Eurooppaan. Vuonna 1993 Euroopan unioni sai nykyisen nimensä.
Vuosien saatossa EU on kehittynyt alkuperäisestä rauhanhankkeesta laajaksi poliittiseksi ja taloudelliseksi yhteistyöksi. Sen tavoitteena on edistää rauhaa, vakautta, taloudellista hyvinvointia ja jäsenmaiden välistä yhteistyötä.
Lähdin mukaan EULC-verkostoon ymmärtääkseni paremmin EU:n toimintaa ja päätöksentekoa. Verkoston kautta olen saanut mahdollisuuden tutustua EU:n toimintaan, ja se on herättänyt minussa entistä enemmän kiinnostusta siihen, miten EU:ssa tehdään päätöksiä ja millaisia vaikutuksia niillä on Suomeen ja meidän arkeemme.
EU:n päätökset näkyvät arjessamme monella tavalla, vaikka emme aina tule ajatelleeksi niiden olevan EU:ssa tehtyjen päätösten seurauksia. Esimerkiksi voimme käyttää matkapuhelinta ilman lisäkustannuksia kaikkialla EU:ssa ja sisämarkkinoiden ansiosta ostaa tuotteita EU:n alueelta ilman tullimaksuja. Nämä ovat vain pieniä esimerkkejä siitä, miten EU vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme. EU:ssa tehdään kuitenkin päätöksiä, jotka vaikuttavat Suomeen paljon laajemmin kuin arjen pienissä asioissa. Siksi on tärkeää, että ymmärrämme, mitä EU:ssa päätetään ja millaista Eurooppaa haluamme rakentaa.
Länsimainen demokratia on joutunut koetukselle viime vuosina. Euroopan unionin merkitys korostuu juuri silloin, kun ympärillä on paljon epävarmuutta. Yhtenäisenä Eurooppana olemme vahvempia kuin yksittäisinä valtioina.
Euroopan unioni tarkoittaa minulle rauhaa, vakautta, demokratiaa, yhteisiä sisämarkkinoita, vapaata liikkuvuutta ja yhteistä valuuttaa monen muun valtion kanssa. Ennen kaikkea se tarkoittaa kuitenkin yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta. Siksi haluan, että Suomi on jatkossakin aktiivinen ja rakentava osa tätä yhteistä Eurooppaa.
Saara Liukkonen
Kokoomuksen kunnanvaltuutettu Hirvensalmella, paikallispäättäjien EU-verkoston jäsen