Ranskan Limousinista ideoita Etelä‑Savon elinvoiman vahvistamiseen: Yhteisöllisyys, perinteet ja uudet rahoitusmallit

Etelä-Savon maakuntaliiton projektikoordinaattori Jatta Juholan mukana matkalle osallistuivat Etelä-Savon kunnista Enonkosken ma. elinvoimakoordinaattori Jenni Häkkinen, Kangasniemeltä projektipäällikkö Sanni Montonen, Juvan sivistysjohtaja Velimatti Salmi ja Rantasalmen hallintojohtaja Jarkko Sanisalo. 

Kolmipäiväisen vierailun aikana avautui kuva alueesta, jossa väestökato, palvelujen väheneminen ja pitkät etäisyydet ovat arkea, mutta ratkaisut löytyvät yhteisöistä, yhteistyöstä ja paikallisylpeydestä. 

Perinteestä tulevaisuuteen 

Felletinin ja Aubussonin kunnissa pysähdyttiin kulttuuriperinnön äärelle. 3000 asukkaan Aubusson on tunnettu vuosisataisesta kuvakudontaperinteestään, joka on hyväksytty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Paikalliset toimijat ovat rakentaneet perinteen ympärille kokonaisuuden, jossa yhdistyy koulutus, käsityöammatit, taide ja matkailu. Cité de la Tapisserie -keskus panostaa vuosisataisen käsityöperinteen vaalimiseen ja kouluttaa osaajia perinteen jatkajiksi. Kuvakudostekniikan opiskelijat sitoutetaan alusta asti alueelle ja jo hakuvaiheen haastattelussa selvitetään hakijan edellytykset ja motivaatio jäädä paikkakunnalle ammattiin valmistumisen jälkeen. 

Jarkko Sanisalon mukaan tarkasti vaalittu osaaminen voi olla samalla sekä kulttuuriteko että elinkeino: 

”Aubusson näytti, mitä tapahtuu, kun perinne on kehittämisen ytimessä eikä sen reunalla. Sama aines on Etelä-Savossa. Yksi kysymys vie eteenpäin: voisiko kulttuuriperintötuotteet kytkeä DO Saimaa -merkkiin? Yhteinen alusta, kuntarajat ylittävä näkyvyys, jaettu ylpeys. Pitää vain uskaltaa ja vähentää kateutta.” 

Tyhjät tilat uusiokäyttöön 

1600 asukkaan Felletin kunta on muuttanut entisen juna-aseman eläväksi kohtaamispaikaksi, joka luo erityisesti nuorille mahdollisuuksia olla aktiivisia toimijoita ja tekijöitä. PANG! La Gare -nimiseen tilaan on yhdessä nuorten kanssa rakennettu mm. taidetilaa ja skeittipuisto.  

”Felletinissä asukkaat osallistuvat alueensa kehittämiseen paljon laajemmin. Etenkin nuoret ovat tässä hyvin aktiivisia. Miten me voisimme aktivoida nuoria nimenomaan alueelliseen kehittämiseen vaikkapa yhdistysten kautta ja saataisiin tätä kautta enemmän aikaiseksi alueella yhteistyössä kuntien ja kehittämisorganisaatioiden kanssa?”, pohtii Sanni Montonen, jonka luotsaama Karhuvuorelta Rantatorille -projekti keskittyy parantamaan Kangasniemen luonto- ja hyvinvointimatkailun vetovoimaa. 

”Asemaravintola Felletinissä oli mahtava esimerkki kolmannesta tilasta, ja kuten he kutsuivat, social lifespace, mitä ajatusta voisi hyödyntää enemmän tyhjissä tiloissa, eikä vain aina täysin kaupallisessa toiminnassa. Tilaratkaisu, jonka kunta tarjoaa kohtuullisella kustannuksella.”  
”Vanhalla asemalla paikallinen radioasema ja podcast-studio olivat loistavia ajatuksia, mikä voisi toimia myös meillä pienilläkin paikkakunnilla.” 

Kun lääkäriä ei saada maalle 

Yksi konkreettisimmista esimerkeistä arjen haasteisiin vastaamisesta löytyi Bellegarde-en-Marchesta. Usean pienen kunnan alueella oli jouduttu tilanteeseen, jossa paikallinen lääkäri jäi eläkkeelle eikä uutta löytynyt tilalle. Paikallisten puheissa alue ja tilanne muodosti ”terveydenhuollon aavikon” (medical desert). 

Ratkaisuksi syntyi yhteisöllinen terveydenhuollon palvelumalli: eri puolilta Ranskaa tulevat lääkärit työskentelevät alueella pareittain vähintään viikon vuodessa, ja toimintaa koordinoi erillinen yhdistys Médecins Solidaires, joka huolehtii hallinnosta ja palkkauksesta. Kunnat, alueellinen julkinen rahoitus ja asiakasmaksut muodostavat yhdessä taloudellisen pohjan. Asiakasmaksu perusvastaanottokäynnistä on 9 euroa. 

Lääkärit eivät päädy yhdistyksen töihin palkan perässä vaan ennen kaikkea elämänlaadun. Asuminen on järjestetty, koordinaattori kokoaa potilastiedot valmiiksi ja lääkärit voivat keskittyä vastaanottotyöhön. 
Potilaita otetaan vastaan 20-25 päivässä. Kolmasosa keikkalääkäreistä on eläkeläisiä, toinen kolmasosa vastavalmistuneita, iso osa tulee suurista kaupungeista. 

Yhteisölähtöiset ratkaisut voivat täydentää julkisia palveluja tilanteissa, joissa perinteiset rakenteet eivät enää riitä. Matkaseurueen havainnoissa nousi esiin, että vastaavan kaltaiset mallit voisivat tulevaisuudessa kiinnostaa myös Suomessa erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Malli turvaa palvelut siellä, missä vaihtoehtoja on vain vähän. Ennen kaikkea se on osoitus siitä, että joskus ratkaisut löytyvät perinteisten rakenteiden ulkopuolelta. 

Kylät tekemisen ytimessä 

Vierailu osuuskuntapohjaisella sahalaitoksella konkretisoi yhteistoiminnan voimaa. Yritys toimii yhteisomistuksessa, päätöksenteko on yhteisöllistä ja toiminnan tavoitteet ulottuvat taloudellista tulosta laajemmalle. 

Esimerkiksi koulutustoiminnassa ja -hankkeissa keskeistä on ollut pitkäjänteinen yhteisöjen rakentaminen ja osaamisen jakaminen. Tämä näkökulma toistuu myös suomalaisten osallistujien havainnoissa. Yhteisöllisyys nähtiin keskeisenä erona Ranskan ja Suomen välillä. Jenni Häkkisen mukaan Limousinissa yhdessä tekeminen on luontevaa ja näkyvää, kun taas Suomessa toiminta näyttäytyy enemmän yksilökeskeisenä. Aluekehittämisen kannalta tämä viittaa tarpeeseen vahvistaa osallistavia rakenteita ja kulttuuria pysyvänä toimintatapana. 

”Miksi solidaarisuus ei voisi olla keskeinen voimavara myös meillä? Tässäkin uudenlainen "brändäys" olisi paikallaan, ei tehdä asioita niin yksilökeskeisesti vaan mietittäisiin isompaa mittakaavaa ja puhallettaisiin yhteen hiileen. Ei täällä jokaisen tarvitse yksinään pärjätä, vaikka se on meihin äidinmaidossa jo juurrutettukin”, Häkkinen miettii.   

Uudenlaisia tapoja rahoittaa kehittämistä 

Limousinissa ei tukeuduta pelkästään julkiseen rahoitukseen, vaan kehittämiseen on olemassa useita rahoitusinstrumentteja. Solidaarisuusrahastot, osuuskunnat ja erilaiset yhteisörahoituksen muodot mahdollistavat hankkeita, jotka muuten voisivat jäädä toteutumatta. 

”Jokaisessa esitellystä hankkeessa rahoitus tuli useasta suunnasta: EU, kunnat, yhdistykset, yksityiset, kansalaiset itse joukkorahoituksella. Yksittäisen kunnan osuus oli pieni. Pienempikin mukanaolo riittää, kun kumppanit löytyvät”, Sanisalo arvioi. 

Erityisen kiinnostava piirre on solidaarisuusrahoitus, jossa verokannustimet (lahjoitusvähennys verotuksessa) ohjaavat yksityistä pääomaa – sekä yksityishenkilöiden että yritysten – yhteiskunnallisiin hankkeisiin. Tämä avaa mahdollisuuksia paikallisten hankkeiden rahoittamiseen laajemmin. Malli tarjoaa ajatuksia myös suomalaisen rahoitusjärjestelmän kehittämiseen, jossa yksityisen rahan rooli aluekehityksessä on toistaiseksi melko rajallinen. 

Pimeämatkailusta valtti 

Matkan viimeisinä päivinä Royère de Vassivièren alueella keskustelu kääntyi tulevaisuuteen. Miten maaseutu voi houkutella uusia asukkaita? Alueella kehittämistyötä ohjaavat yksinkertaiset periaatteet – usko siihen, että työtä ja mahdollisuuksia on, kun niitä yhdessä rakennetaan. 

Kilpailutekijät toki voivat olla myös jotain täysin muuta kuin perinteinen elinkeinopolitiikka. Esimerkkinä tästä toimii pimeän taivaan ympärille keskittyvä kehittäminen, Millevaches​ International Dark Sky Reserve, jossa aluetta suojellaan valosaasteelta. Ohjelmaan kuuluu 124 kuntaa ja alueella on 39 000 asukasta. 90 prosenttia kunnista on vähentänyt yövalaistusta ja 31 kuntaa on jo saanut 'Tähtikaupungit ja -kylät' -merkinnän. Jatkuvasti kasvavan pimeämatkailun lisäksi panostetaan aiheeseen liittyvään koulutukseen ja kulttuurituotteisiin, kuten valotaiteeseen ja tapahtumiin. 

Elämänlaatu vetovoimatekijänä 

On aivan selvää, ettei ranskalaisia ratkaisuja sellaisenaan voida monistaa eteläsavolaiseen arkeen. Ranskassa pelkästään hallintotasoja on enemmän ja tehtävät jakautuvat monimutkaisemmin, ja aluekehitystyö on selkeämmin poliittista. Ranskassa kunnat ovat enemmän paikallishallinnon yksikköjä kuin palvelujen tuottajia. Kun Suomessa kuntia on reilu 300, Ranskassa niitä oli yli 30 000. 

Matka tuotti silti lukuisia tärkeitä oivalluksia, ja uusia näkökulmia ja paikallisia rohkeita kokeiluja väestönkehityksen mukanaan tuomiin haasteisiin tarvitaan Suomessakin. Sanisalo kiteyttää matkan annin paikallisylpeyteen: 

”Limousin-alueella paikalliset puhuivat alueestaan yhteisellä äänellä. Etelä-Savossa sama on mahdollista. Tarvitaan kyky iloita naapurin onnistumisista kuin omistaan.” 

Kirjoittaja:
projektikoordinaattori Jatta Juhola