Suoraan sisältöön

Julkaistu 26.04.2022

Tekijät esiin - Johdon sihteeri Jaana Virtaniemi

Jaanan työtehtäviin kuuluvat erilaiset hallinnolliset tehtävät maakuntaliitossa, asianhallinta ja arkistointi, johtoryhmätyöskentelyn tuki sekä kokous- ja tapahtumajärjestelyt.

Hei, olen Jaana Virtaniemi ja toimin maakuntaliitossa johdon sihteerin sijaisena. Aloitin tehtävässä elokuun 2021 lopussa. Tärkeimpiin tehtäviini kuuluvat johtoryhmän työskentelyn tukeminen, maakuntaliiton asianhallinnan ja arkistoinnin ylläpitämiseen sekä viestimiseen liittyvät hallinnolliset tehtävät. Toimin johtoryhmän sihteerinä ja avustan tarvittaessa koko henkilökuntaa hallinnollisissa tehtävissä.

Osallistun maakuntaliiton järjestämien kokousten, tapahtumien, tilaisuuksien ja vierailujen suunnitteluun ja toteutukseen. Strategian mukaisesti asioita tehdään ja valmistellaan yhdessä, niin myös järjestelyjen osalta.

Työskentely maakuntaliitossa on avartanut näkemystäni Etelä-Savon vahvasta kehittämisestä. Ikärakenteesta johtuen alueella tulee olemaan haasteita tulevina vuosikymmeninä, mutta on innostavaa huomata, että työtä niiden selättämiseksi tehdään aktiivisesti yhteistyössä muiden alueen toimijoiden kanssa.

Uusien asioiden oppiminen ja tuttujen asioiden tekeminen toisella tavalla uudesta näkökulmasta on ollut piristävää ja motivoivaa. Olen iloinen, kun voin auttaa asioiden etenemisessä ja ongelmien ratkaisemisessa.

Kuka: Jaana Virtaniemi, johdon sihteeri

Mitä tekee: avustaa johtoryhmää ja henkilökuntaa hallinnollisissa tehtävissä

Tausta: tradenomi YAMK, työkokemus vastaavista tehtävistä eri kokoisissa organisaatioissa Etelä-Savossa

Parasta työssä: vaihtelevat työtehtävät sekä rento ja innostava työilmapiiri

Harrastukset: joogaa harrastan säännöllisesti, muut harrastukset vaihtelevat kiinnostuksen kohteen ja vuodenajan mukaan

Ota yhteyttä: 044 770 0584, jaana.virtaniemi(a)esavo.fi