Suoraan sisältöön

Julkaistu 27.05.2021

Etelä-Savon kulttuurin tulevaisuus: Hyvää kulttuurin kautta

Mitä jos eteläsavolainen kulttuuri olisi oikeasti monikulttuurista? Tai mitä jos Etelä-Savo olisi luovuuden keskus?

Tietoisuutta kulttuurista

Kulttuuri voi vaikuttaa ihmisten ja varsinkin nuorien mieliin. Joitakin ihmisiä kiusataan, sillä he ovat “erilaisia”. Kaikki kiusaaminen ei kuitenkaan johdu pelkästä vihasta muita kohtaan, vaan tietämättömyydestä. Jos taiteen ja kulttuurin kautta voitaisiin tuoda esille erilaisia vähemmistöjä, nuoret voisivat huomata, että hekin ovat ihmisiä ja oppia suvaitsevaisemmiksi.

Eikö olisikin ihanaa, jos tulevaisuudessa muut kohtelisivat toisiansa tasavertaisemmin kulttuuritoiminnan herättämän myötätunnon ja oivallusten ansiosta?

Luonnon tunnelmaa

Luonto on tärkeä osa Etelä-Savoa. Luontoa pitää suojella, jotta yhä tulevaisuudessa voimme nauttia siitä. Voisimmeko me nostaa luonnon merkitystä ihmisille taiteen ja kulttuurin avulla? Voisiko esimerkiksi näytelmiä tuoda luonnon ääreen? Kesäteattereita olisi ainakin ihana katsoa luonnon ääressä lämpimillä säillä. Luonto tuo omanlaistaan tunnelmaa kaikelle ja luonnossa kirjaimellisesti vain taivas on rajana.

Nuorena vaikuttajana minä todella toivon, että taiteen ja kulttuurin arvostus ei laske tulevaisuudessa, sillä kulttuuri on iso osa elämäämme. Me voimme pitää kulttuurin arvostuksen korkealla tulevaisuudessakin yhdessä pienien lisäyksien ja muutoksien kautta. Kulttuuri tulee aina olemaan osa tulevaisuutta, se kun on osa ihmisyyttä.

Etelä-Savon kulttuurin tulevaisuuspajat

Toukokuussa 2021 Etelä-Savon taiteen ja kulttuurin tulevaisuutta pohtivat sekä maakunnallisen nuorisovaltuuston jäsenet että taiteen ja kulttuurin ammattilaiset ja harrastajat. Tulevaisuuspajoissa eteläsavolaiset kuvittelivat Etelä-Savon taiteelle ja kulttuurille sellaista tulevaisuutta, jonka itse tahtovat elää todeksi.

Osallistujien visioissa Etelä-Savossa asuu vuonna 2050 onnellisia, huomioonottavaisia ja vastuullisia ihmisiä, joiden elämässä taide ja kulttuuri näyttelevät merkittävää roolia. Taidelähtöisiä menetelmiä hyödynnetään kasvatuksessa ja muissa oppimisen ympäristöissä. Kulttuuri on maakunnan asukkaille elämän rikkaus ja ilon lähde, jotta jokainen ihminen voi tuntea olevansa arvokas ja hyväksytty.

Tehdään yhdessä hyvää kulttuurin kautta!

Veera Toivonen
Etelä-Savon maakunnallinen nuorisovaltuusto Esa-Manu
Pieksämäki 

Taru Tähti
kulttuurikoordinaattori
AKKU – Alueellinen kuntien kulttuuritoiminnan kehittäminen Etelä-Savossa -hanke
Etelä-Savon maakuntaliitto