Metsä on Etelä-Savossa selkeästi tunnistettu vahvuus. Metsäisessä maakunnassa metsäbiotaloudella, kantorahatuloilla ja puutuoteteollisuudella on suuri merkitys työllisyyden, aluetalouden ja elinvoiman sekä tki-toiminnan veturina. Metsäsektorin osuus koko talouden arvonlisäyksestä on jopa 15%. Puuta jalostetaan maakunnassa erityisesti mekaanisesti, päätuotteina vaneri ja muut kerrostetut tuotteet. Puunjalostuksen prosesseihin liittyvää, kansainvälisesti kilpailukykyistä laitevalmistusta on sekä kemiallisen että mekaanisen jalostuksen tarpeisiin. Maakunnan maapinta- alasta 86 prosenttia on metsätalousmaata ja alueella syntyy 7,3 prosenttia koko maan vuotuisesta puuston kasvusta (VMI13).
Maakuntaohjelman tavoitteen mukaisesti metsä-kärjessä pyritään arvoketjussa ylöspäin eli jalostusarvon nostamiseen. Metsätoimiala huomioidaan maakunnallisen biotaloustrategian laadinnassa. Metsien käytössä on tavoitteena taloudellinen kestävyys. Sen rinnalla huolehditaan toiminnan ekologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä. Etelä-Savon puhtaiden vesien suojelu, metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen sekä luonnontuotealan ja luontomatkailun kehittäminen sisältävät potentiaalia myös innovaatiotoiminnan näkökulmasta.
Innovaatioiden ja yritystoiminnan kannalta merkityksellistä Etelä-Savon erityisosaamista ovat kemiallisen puunjalostuksen prosessiteknologiat, puuraaka-aineen jatkojalostaminen sekä metsäpuiden eri ainesosien hyödyntäminen, puurakentaminen ja metsäpuiden kasvullisen lisäyksen teknologiat. Puupohjaisissa tuotteissa, palveluissa ja ratkaisuissa käytetään uusiutuvaa ja kestävää raaka-ainetta, joten samalla edistetään vähähiilisyyttä – puurakentamisessa luodaan teknisiä hiilinieluja – materiaalitekniikan kehitystyöllä voidaan tarjota uusia ratkaisuja myös esimerkiksi puolustustarvike- ja kaksikäyttöteollisuudelle.
Maakunnan innovaatioalustoja metsä-kehittämiskärjessä ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kuitulaboratorio (Savonlinna), Teollisen puurakentamisen laboratorio (Savonlinna), puun materiaalitutkimuksen Mikpolis-tutkimusyksikkö (Mikkeli) sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) Metsäpuiden kasvullisen lisäyksen tutkimusyksikkö (Savonlinna). Metsä-kärjen tutkimusyksikköjen ympärille on rakentunut ekosysteemi, jossa on mukana maakunnan yritysten lisäksi kotimaisia ja kansainvälisiä toimijoita. Ekosysteemi on kansainvälisesti verkottunut ja kyvykäs osallistumaan suoraa EU-rahoitusta tavoitteleviin konsortioihin. Klusterin muodostamista ja siitä saatavia hyötyjä selvitetään.