Suoraan sisältöön

Julkaistu 25.01.2022

Ruoka ja matkailu - Etelä-Savon mahdollisuudet

Ruoka on yksi Etelä-Savon maakuntastrategian kärjistä. Etelä-Savossa on puhtaiden raaka-aineiden lisäksi luomun, lähiruuan, ruokaturvallisuuden ja kestävien ruokajärjestelmien erityisosaamista.

Maakunnan elintarvikeosaaminen on korkean jalostusasteen liiketoimintaa. Mikkelissä sijaitsee Luomuinstituutti, joka luomutuotannon valtakunnallinen osaamiskeskittymä.

Eteläsavolaisella ruualla on siten erinomaiset eettisesti kestävät eväät menestyä niin kansallisessa kuin kansainvälisessä kilpailussa. Vahvalla ruokakulttuurilla on suora yhteys matkailuun. Ruoka on vetovoimatekijä, joka houkuttelee niin kotimaisia kuin ulkomaisia matkailijoita.

Ruokamatkailu on Etelä-Savon ja koko itäisen Suomen mahdollisuus. Itäsuomalainen vieraanvaraisuus on alueemme ylpeydenaihe. Vieraamme voivat nauttia maailman parhaimmasta huolenpidosta ja elämyksistä, joita muualla ei voi saada.

Kansainvälinen tunnettuus ei synny itsestään. Yhden maakunnan hartiat ovat liian kapeat. Tunnettuisuuden lisäämiseen tarvitaan laajaa, koko itäisen Suomen kattavaa yhteistyötä. Saimaan maakunnat, Etelä-Savo ja Etelä-Karjala, ovat keväällä 2021 hyväksyneet yhteisen matkailustrategian, Tavoitteemme on saada Saimaa Suomen kolmen tunnetuimman matkailualueen joukkoon.

Saimaalla emme tarkoita järveä nimeltä Saimaa vaan koko aluetta, joka edustaa Suomen hienointa järviluontoa. Elämyksen voi kokea yhtä hyvin Saimaan kuin Puulan, Simpelejärven tai Kivijärven rannoilla.

Haluamme edelleen vahvistaa ruokakulttuuria ja tukea sillä tavoin matkailua. Tuorein tavoite on hakea European Regions of Gastronomy tunnustusta itäiseen Suomeen. Tämäkin tehdään yhteistyössä, jossa Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan ohella ovat Pohjois-Karjalan maakunta ja Joensuun, Lappeenrannan, Mikkelin ja Savonlinnan kaupungit. Alueen kansainvälisen tunnettuisuuden lisäämiseksi nostamme yhteiseksi painopisteeksi ruokakulttuurin, matkailun ja alueiden elinvoimaisuuden vahvistamiseen.

Matkailun kehittämisessä on edettävä askel askeleelta yhä laajempaan ja tiiviimpään yhteistyöhön. Nyt teemme työtä Saimaan tunnettuisuuden eteen. Yhteistyö on tulevaisuudessa saatava kattamaan koko Järvi-Suomi alueen kansainvälisen näkyvyyden ja matkailun lisäämiseksi.

Pentti Mäkinen
Maakuntajohtaja