Suoraan sisältöön

Blogit jotka on julkaistu kategoriassa Maakuntajohtaja

Onnellisten maakunta
Onnellisten maakunta

21.10.2022

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Finsote-tutkimus osoittaa, että vuonna 2020 Etelä-Savon asukkaat kokivat olevansa toiseksi onnellisimpia Suomessa. Tutkimus vertasi laajasti hyvinvointialueiden asukkaiden kokemaa hyvinvointia. Etelä-Savon asukkaista 55 prosenttia koki neljän viime viikon aikana itsensä onnelliseksi. Mikkeli sijoittui onnellisimpien kaupunkien joukossa toiseksi.

Matkailun mahdollisuudet hyödynnettävä
Matkailun mahdollisuudet hyödynnettävä

22.03.2022

Matkailun taloudellinen merkitys Saimaan alueella on hyvin suuri. Kahden maakunnan, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan, sekä Varkauden kaupungin yhteistyö johti vuoden 2021 keväällä yhteisen Saimaan matkailustrategian laatimiseen. Strategian kunnianhimoinen tavoite on, että Saimaa on vuonna 2025 Suomen kolmen tunnetuimman matkailualueen joukossa.

Ruoka osaksi Suomen maakuvaa
Ruoka osaksi Suomen maakuvaa

20.08.2021

Minulla oli tilaisuus elokuun alussa olla mukana maa- ja metsätalousministeriön järjestämässä työpajassa, jossa tavoitteena oli kehittää ruokaa osana Suomen maakuvaa. Suomalainen ruoka kertoo tarinaa Suomesta ja meistä suomalaisista. 

Etätyö, uusi normaali?
Etätyö, uusi normaali?

21.04.2020

Koronakriisin suurimpia muutoksia on ollut etätyön yleistyminen. Kaikki ne työt, jotka suinkin voidaan tehdä etänä, myös käytännössä toteutetaan etänä. Monissa työpaikoissa etätyö on jo ollut normaalikäytäntö.

Korona muuttaa lähes kaiken
Korona muuttaa lähes kaiken

27.03.2020

Koronavirus on muuttanut koko maailmaa, myös omaa maakuntaamme. Vain muutamassa viikossa ne, joille se on mahdollista, ovat siirtyneet etätöihin. Huoli taloudesta kasvaa, kun kenelläkään ei ole varmuutta, kuinka pitkään joudumme elämään poikkeusoloissa.