Suoraan sisältöön

Julkaistu 27.05.2021

Kaivostoiminnan on perustuttava vastuullisuuteen

Etelä-Savossa korostetaan vastuullisuuden merkitystä kaivosalalla. Meille on tärkeää varmistaa, että vastuullisuus toteutuu käytännössä, jotta saamme myös tulevaisuudessa nauttia puhtaasta luonnosta ja kirkkaista vesistöistämme.

Kaivostoiminnan ja ilmaston lämpenemisen hidastamisen välinen yhteys on julkisuudessa vahvasti esillä. Siirtyminen sähköautoihin sekä tuulivoiman ja aurinkopaneelien käytön lisääminen ovat korostaneet erityisesti akkuihin tarvittavien metallien merkitystä.

Erilaisten metallien ja mineraalien kirjo on laaja ja esimerkiksi EU:n luettelemia ns. kriittisiä mineraaleja on löydettävissä Suomen kallioperästä. Nämä kriittiset mineraalivarat ovat tärkeitä Euroopan unionin Vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi.

Itä-Suomen kallioperä tarjoaa hyvät mahdollisuudet uusien malmiesiintymien löytämiselle. Malminetsintä onkin viime aikoina merkittävästi aktivoitunut myös Etelä-Savossa.

Vastuullisesti toteutettuna mineraalialan arvoketju tarjoaa paljon mahdollisuuksia Suomen alueiden elinvoimaisuuden kehittämiselle. Samalla on kuitenkin vaarana, että kaivostoiminnan haitat kohdistuvat eri alueille kuin kaivosteollisuuden arvoketjusta saatavat hyödyt kuten jatkojalostus.

Etelä-Savon puhdas luonto ja erityisesti erinomaisessa kunnossa olevat vesistöt ovat maakuntamme ylpeyden aihe. Nopeasti kasvava kiinnostus kaivostoimintaa kohtaa on samalla lisännyt maakunnassa aiheellista huolta siitä, ovatko kaivokset uhka maakuntamme luonnolle. Jo pelkkä ympäristöriskien mahdollisuus koetaan vakavana uhkana maakunnan luontoarvoille ja puhtautta korostavalle maineelle.

Tuoreen TEM:n akkustrategian tavoitteena on nostaa Suomi vastuullisen akkutuotannon ja kestävän sähköistämisen kärkimaaksi. Vastuullisuus on kannatettava tavoite, mutta vastuullisuuden on toteuduttava ei vain puheissa vaan myös käytännössä.

Hyvän mallin vastuullisuudelle tarjoaa Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien tuore kaivannaisalan toimintasuunnitelma vuosille 2021–2024. Etelä-Savon maakuntaliiton esityksestä toimintasuunnitelmassa vahvistettiin vastuullisuuden roolia.

Vastuullinen kaivannaistoiminta ottaa huomioon ja kantaa vastuun ympäristöllisistä, sosiaalisista sekä taloudellisista vaikutuksista sekä toiminnan turvallisuudesta. Vastuullinen kaivostoiminta huomioi muut elinkeinot, ihmiset ja ympäristön.

Kaivosalan sidosryhmiä ovat mm. paikalliset asukkaat ja loma-asukkaat, paikallis- ja alueviranomaiset, luonnonsuojelujärjestöt, ja muut kansalaisjärjestöt. Vastuullisuus tarkoittaa kaivostoiminnasta aiheutuvien vaikutusten arviointia, ennakointia ja minimointia. Vastuullinen kaivostoiminnan harjoittaja vastaa haitoista ja korjaa ja/tai kompensoi haitat.

Vastuullisuuden tulee näkyä kaikissa kaivostoiminnan eri vaiheissa etsintävaiheesta jälkikäyttöön. Paikallinen väestö tulee ottaa mukaan päätöksentekoon, heitä on kuunneltava ja heidän mielipiteillään on oltava merkitystä. Vain yhteistyöllä voidaan saada aikaan onnistuneita kaivoshankkeita.

Ympäristö, talous ja yhteiskunta muodostavat yritysten yhteiskuntavastuun ja kestävän kehityksen kolme peruspilaria. Lainsäädännön vaatimukset muodostavat minimitason kaivosyritysten vastuulliselle toiminnalle. Vastuullisessa kaivannaistoiminnassa tehdään vapaaehtoisesti enemmän ja paremmin kuin mitä laki edellyttää. Kaivoslakia uudistettaessa on huolehdittava asettaa selkeät tavoitteet kaivostoiminnan vastuille, joiden päälle yritysten vastuullisuutta

Pentti Mäkinen
maakuntajohtaja
Etelä-Savon maakuntaliitto