Julkaistu 25.08.2026
Missä EU, siellä ratkaisu – Suomi entistä pontevammaksi etujemme ajajaksi
Suomen maaseutumaiset alueet kokivat merkittävän muutoksen, kun Suomi liittyi reilu kolmekymmentä vuotta sitten Euroopan unioniin. Meidän maataloudestamme, maaseudun yhteisöjen ja yritysten toimintaedellytyksistä ja aluekehittämisen tehtävästä tuli osittain tai kokonaan eurooppalaisesti rahoitettua.
Alun perin eurooppalainen aluekehitysrahoitus tuli Suomen maksaman tuen päälle. Nyt aluekehittämisen rahoitus nojaa eurooppalaiseen tukeen, Suomen hallituksen tasolta sitä ei enää myönnetä kansallista vastinrahaa lukuun ottamatta.
Tätä rahoitusta jaamme me maakuntaliitot ja elinvoimakeskukset. Se on merkittävin aluekehitys- ja yritysrahoituksen takaaja maakunnassamme. Iso osa siitä menee tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan alueellamme, jossa kansallisesti vastaavat mekanismit eivät toimi yhtä lailla esimerkiksi yrityskentän tyypeistä ja koosta johtuen.
Osana aluekehitysrahoitusta me täällä Itä- ja Pohjois-Suomessa saamme EU:lta harvaan asuttujen alueiden erityistukea (NSPA), nimensä mukaisesti harvan asutuksen, pitkien etäisyyksien ja kylmän ilmaston muodostaman pysyvän haitan perusteella noin 800 miljoonaa euroa. NSPA on tuonut puolet Suomen kaikesta aluekehitysrahoituksesta ja se on kirjoitettu Suomen liittymissopimukseen.
Näistä meille kohdennetuista aluekehitysvaroista, joihin myös harvaan asuttujen alueiden tuki lukeutuu, siirrettiin Suomen omalla päätöksellä viime vuonna Itä- ja Pohjois-Suomesta uusiin ei-aluesidonnaisiin tarkoituksiin 300 miljoonaa, Etelä-Savostakin noin 29 miljoonaa. Puolustukselliset imperatiivit ymmärrämme, ja uudet rahoituskohteet ovat kaksikäyttötuotteisiin ja sotilaalliseen liikkuvuuteen. Aluekehityksen näkökulmasta on harmillista, että enää ei ole takuita näiden aiemmin meille kohdennettujen varojen käytöstä maakunnissamme, vaan niistä kilpailee koko Suomi. Tarvetta elinvoimatyölle ja sen tukemiselle on varsinkin täällä EU:n ja Naton itäisellä rajalla.
Siksipä katseet ja toiveet ovat kohti eurooppalaisia instrumentteja, joilla tulee rahoittaa Venäjän vastaisen rajan elinkeinokenttää, koska aluetalous on ottanut itäisellä raja-alueella valtavan iskun. Iskun, josta selviämiseen tarvitsemme nyt isompia voimia. EU on kaikissa kriiseissä, niin hullun lehmän taudista Brexitiin, Välimeren siirtolaiskriisistä ja pääasiassa eteläisen Euroopan pandemian hoitoon, aina yhdessä mennyt eniten kärsineiden maiden avuksi. Täytämme kaikki edellytykset tällaisille mekanismeille. Rajateknologiarahoitusta on tullut, mutta tarvitsemme myös konkreettista elinvoimatukea tilanteessa tälle ylimenokaudelle.
Näiden asioiden ajajaksi me maakunnat tarvitsemme rinnallemme Suomen valtion. Vaadimmekin, että tämä harvaan asuttujen alueiden tuki säilyy. Jos tämä tuki jää saamatta, vähentää se koko maamme saantoa EU:lta. On huomattavaa, että Ranska, Portugali ja Espanja valtiotoimijoina ajavat omien etäisten, mertentakaisten alueidensa vastaavaa tukea. Sama pätee myös laajoihin saavutettavuuden rahoitusten varmistamiseen, myös niissä EU:n vipuvarsi infrastruktuuri-investointeihin voi tuoda kaivatun ratkaisun. Meille osoitetulla eurooppalaisella aluekehitysrahoituksella ei tule paikata kansallisia liikennerahoituksen kuoppia.
Uskalletaan, Suomi, ajaa asiaamme silloin, kun tarve on suurin.
Heini Utunen
Maakuntajohtaja