Tietopalvelu

Kotiseutuni oi, sulle hiljainen laulu soi!

Etelä-Savon kotiseututoimijat kokoontuivat 4.4. keskustelemaan yhteistyöstä ja kotiseututyöstä sekä valitsemaan maakunnan ehdokkaan Kotiseutuliiton valtuustoon; onnittelut Leena Hangasmaalle!

Valtuusto valitaan vuosikokouksessa, joka pidetään 9.8. Tuusulassa osana Valtakunnalliset kotiseutupäivät -tapahtumaa.

Samalla suuret kiitokset nykyiselle Etelä-Savon valtuutetulle Helena Partaselle aktiivisesta ja rakentavasta yhteistyöstä.

Helena piti kokouksessa hyvän ja monitahoisen puheen maakunnasta ja sen väestä kotiseututyön tekijöinä. Monipuolista ja monimuotoista on!


Helena Partanen kertoo, että kotiseututyössä riittää tehtäväkenttää asiasta kiinnostuneille.

Helena Partasen puhe 4.4., Kotiseututoimijoiden kokous, Etelä-Savon maakuntaliitto:

Ensinnäkin haluan kiittää teitä saamastani luottamuksesta. Näiden kuuden vuoden aikana olen saanut paljon uusia tuttavuuksia, ystäviä ja avartanut käsitystäni kotiseutuliikkeestä. Jokainen yhdistys on omannäköisensä ja tapaisensa. Näkökenttäni on laajentunut. 

En oikeastaan ollutkaan tajunnut sitä valtavaa työn määrää, jota kotiseutuliikkeen yhdistykset ja niiden jäsenet tekevät. Sitä ei voi rahassa mitata. Kaikessa kun nykyään pitää olla tehokkuutta ja tuottavuutta. Henkisen pääoman kasvattaminen, kulttuuriperinnön jakaminen, oman identiteetin ymmärtäminen ja kulloisenkin kotiseudun tuntemuksen lisääminen ovat niitä keskeisiä toimintoja. Sellaista toimintaa ei voi millään sivuuttaa eikä liioin siirtää syrjään.

Keskusteluissa on usein tullut juuri esille se kuinka ylpeitä omasta kotiseudusta ollaan. 

Valtakunnalliset kotiseutupäivät retkineen ovat tuoneet Suomen erilaiset paikkakunnat tutuiksi omalla tavallaan. Raahen kotiseutupäivien retkellä kuulin kummitustarinan, joka vieläkin saa ihokarvat värisemään. Se on sellainen muisto, joka hykerryttää pitkään ja vähän naurattaakin, että sellaisia menet uskomaan.

Valtava on se työn määrä jota kotiseutuihmiset näitä päiviä rakentaessaan tekevät. Kaikki kunnioitukseni heille.

Suosittelen kaikille osallistumista kotiseutupäiville. Elokuussa ne ovat hyvin saavutettavan matkan päässä Tuusulassa. Tämän päivän Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, ettei kulttuuri ja taide kiinnosta poliitikkoja. Tuusulassa ei kulttuurilta voi välttyä. Tuusulanjärven ympäristö suorastaan pursuaa maineikasta kulttuurihistoriaa ja nykypäivää.

Entäpä täällä Etelä-Savossa? Idän ja lännen välissä. Se onkin mukavaa, kun vaikutteita on saanut molemmilta puolilta. Kuitenkin jonkinlainen yhteisöllisyys puuttuu alueen sisällä. Mikkelin ja Savonlinnan kangerteleva yhteistyö näyttää siirtyvän myös järjestötoimintaan. 

Mikä sitten erottaa näitä kaupunkeja? Selityksiähän löytyy, mutta siirrytään vuoteen 1743 jolloin valtakuntien raja piirrettiin näiden kaupunkien väliin. Rajan sanotaan vieläkin olevan siinä. Totta vai tarua, savolaiseen tapaan siirrän vastuun kuulijalle.

Mikkelin ja sitä ennen maalaiskunnan ja Anttolan kulttuurisihteerinä pääsin työni puolesta tutustumaan alueen kotiseutuyhdistyksiin ja tekemään heidän kanssaan yhteistyötä. Se oli hyvin hedelmällistä ja saatoin olla vakuuttunut siitä, että oikealla tiellä ollaan.

Nyt valtuutettuna esitin Mikkeli-Seuralle, että kutsuisimme alueen kotiseutuyhdistykset koolle. Tutustumaan toisiimme ja toistemme toimintaan. Kutsun kuulivat vain harvat. Vuosi vuoden jälkeen tätä on tehty ja nyt maaliskuussa oli mukana jo useampi yhdistys. Pieksämäen kanssa olemme päättäneet, että periksi emme anna. Vaikka vuorotellen pyydettäisiin kylään. Toiminnassa mukana olevat henkilöt tuntevat toisensa, yhdistystasolla ei sitten juuri kohdata.

Heli Gynther  jo hieman ehti huolestua kun nämä tilaisuudet sattuivat aika lähekkäin. Mutta sisältö on eri. Halusimme esitellä vieraillemme Mikkeliä. Sodan ja rauhan keskus Muisti esitteli toimintaansa ja opastimme vieraat sitten Mikkelin Klubille, Marskin klubille ja taas takaisin Päämajan maisemiin Marsalkan saappaanjäljet-teemalla. Naapureille sitä, jota turistit Mikkelistä haluavat nähdä ja kuulla.

Syksyllä jatketaan. Mistähän päin saamme kutsun?

Mikkelin kaupungin alueella toimii useampi kotiseutuyhdistys. Yhteistyötä niiden välillä ei  ole. Jokaisella on omanlaistansa toimintaa. Kotiseutumuseot, tapahtumat, kotiseututalot jne suuntaavat pitkälti tarjontansa siihen lähiympäristöön.

Ristiinassa Ristiina-Seura tekee yhdessä muiden toimijoiden kanssa merkittävää rakennusperintötyötä ja samalla nostaa tietoisuuteen alueen ja koko Suomenkin historiaan liittynyttä toimintaa. Kunnioittaa näin Suomen ensimmäisen sotakoulun perustamista. Everstin virkatalo nousee uuteen kukoistukseen.

Aikoinaan Anttolassa perustimme Anttola-Seuran. Kuntaan piti saada oma lehti, Anttolan Sanomat ja lotjapitäjän mainetta ylläpitämään ostettiin lotja. Anttolan Sanomat jatkaa edelleen yksityisen yrittäjän toimesta ja Loviisa-lotja kunnostettiin ja yhdessä Toimi II kanssa se risteili monet vuodet. Nyt Loviisa ja Toimi ovat saaneet toisensa pysyvästi. Anttola-Seuralle kävi niinkuin monelle muullekin pienen paikkakunnan seuralle. Toimijoita ei enää ollut. 

Järjestöaktiivit toimivat aika monessa yhdistyksessä ja iän karttuessa, ei enää jaksa. Nuoremmat taas eivät ehdi. Jossain vaiheessa on unohtunut ottaa nuoriso mukaan kasvamaan ja oppimaan. Tuomaan myös uutta virtaa ja toimintatapoja. Nuorisojaosto, sanomme me  mikkeliseuralaiset. Monesti seura profiloituu aktiivisen toimijan omaksi yritykseksi. Ei siis pahalla, vaan on helpompi antaa jonkun toimia ja seurata itse vierestä. Vähemmällä pääsee.

Anttola-Seura yhdistyi Anttolan maa- ja kotitalousseuraan, jolla on oma talo ja vakaata toimintaa ja toimijoita. Kotiseututyötä ei siis ole unohdettu, tomintatapa ja toimija on muuttunut. Työtä tehdään joka tapauksessa anttolalaisten hyväksi.

Etelä-Savossa väestön väheneminen ja ikääntyminen antavat omat haasteensa järjestötoiminnalle. Kun aikaa olisi, ei ole jaksamista. Tai rahasta on puutetta. Kunnat eivät enää tue toimintaa samalla tavalla kuin ennen. Talkootyöllä on kilpailijoita. Sponsoreita ei juuri ole.

Olenko jotenkin pessimisti? En suinkaan. Mietitään vaikka Mikkeli-Seuraa, joka uinui muutamia vuosia. Herätettiin henkiin 1980-luvulla, hankittiin talo ja maine lausunnonantajana ja rakennusten suojelijana. Mukavien tilaisuuksien järjestäjänä ja kotiseutuaatteen levittäjänä. Jäsenistöä on runsas sata. Kaikki eivät osallistu aktiivisesti toimintaan. Seura kiinnostaa muitakin ja sen toiminta nähdään tärkeänä, vaikka itse ei siihen liitytäkään. 

Yleinen mielipide ympäristön huolehtimisesta, rakennusten säästämisestä, luonnon suojelusta ja toisista huolehtimisesta sataa kotiseutuliikkeen laariin. Puolueettomalla  ja arvostetulla järjestöllä on kysyntää silloin, kun tarvitaan toimintaa yhdessä ja yhteisön hyväksi. 

Suomen Kotiseutuliitto on merkittävä mielipiteen muokkaaja ja kotiseudun merkityksen esiin nostaja. Sellaisen järjestön siipien alla on hyvä ja helppo toimia.

Toivon eteläsavolaisten kotiseutuyhdistysten löytävän toisensa. Siinä on tulevalle valtuutetulle haastetta.

Helena Partanen
Kotiseutuneuvos

Suomen Kotiseutuliitto ry valtuutettu
Mikkeli-Seura ry varapuheenjohtaja

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Heli Gynther, 040 773 7285, heli.gynther@esavo.fi

SISÄLLYSLUETTELO